Messuosaston suunnittelu

Messuosaston suunnittelu lähtee aina kahdesta lähtökohdasta – persoonallisuudesta sekä käytännöllisyydestä. Ilman mieleenpainuvaa ja persoonallista ulkoasua sinun on vaikea erottautua kilpailijoista, käytännöllisyydestä tinkiessä puolestaan tuotteiden tai palveluiden esittely ei tule sujuvasti onnistumaan. Näin ollen aluksi tuleekin panostaa hyvään kokonaissuunnitteluun, jonka pohjalta on helppo toteuttaa kaikki messuosaston komponentit, juuri teidän yrityksenne tarpeita ja ulkoasua vastaavista lähtökohdista.

Uniikki messuosasto erottaa sinut kilpailijoista

Ensivaikutelman merkitys tehostuu entisestään vilkkaassa messuympäristössä, sillä kävijöiden kiinnostus jakautuu kaikkien esillä olevien toimijoiden kesken. Hyvät materiaalit aina käyntikorteista roll-uppeihin, esitteisiin sekä tuotteiden esillepanoon ja rakenteiden viimeistelyyn saakka tulee siis suunnitella erityisen tarkasti. Kustannustehokkaasti ja järkevästi toteutettuna kaikki osaston elementit ovat myös hyödynnettävissä arjessa tai muissa tapahtumissa vielä pitkään messujen jälkeenkin.

Muistilista messuosaston suunnitteluun

Messuosaston suunnittelu kannattaa aloittaa aina materiaaleista sekä osaston rakenteista. Lisäksi pitää selvittää, kuka hoitaa tuotannon ja asennuksen tai tarvittavien elementtien vuokrauksen. Kokonaisuuden kannalta onkin tärkeää varmistaa, että suunnitelmasta löytyvät ainakin seuraavat materiaalit ja rakenteet:

  • Messuseinäkkeet ja tiskit
  • Monitor- ja iPad-telineet
  • Pöytäständit
  • Rollupit, banner- ja esitetelineet
  • Trussirakenteet sekä osaston muut rakenteet ja profiilit
  • Tulosteet (kuten esitteet, julisteet ja käyntikortit) sekä -somisteet
  • Jaettavat mainoslahjat ja messutuotteet

Varaa tarpeeksi aikaa

Messuosaston suunnittelu vie aikaa, jonka vuoksi liikkeellä kannattaa olla hyvissä ajoin. Työ ja messuille osallistuminen helpottuvat myös tarkan aikataulutuksen ja budjetoinnin avulla, joiden fiksu hajauttaminen konkretisoi kaikkein tärkeimmät osa-alueet. Myös lukuisien painomateriaalien sekä suurien tulosteiden suunnittelu sekä toteutus voivat kestää, varsinkin jos persoonalliseen ilmeeseen halutaan tosissaan panostaa. Lopputuloksena kun tavoitellaan mahdollisimman mahtipontista, mutta kuitenkin toimivaa ja kustannustehokkaasti toteutettua kokonaisuutta.

Kokonaisvaltaista ja kustannustehokasta messuosaston suunnittelua alan asiantuntijoilta

Me Brawolla pystymme auttamaan sinua messuosaston suunnittelussa alusta loppuun saakka, luomalla niin erottuvat materiaalit kuin myös mieleenpainuvat esillepanot. Asiantuntijoidemme avulla voit toteuttaa messuille kaiken tarvittavan, aina käyntikorteista kokonaisvaltaisiin osastoihin tiskeineen, ständeineen ja seinineen. Edustamamme Panoramic Frame -konsepti on uuden ajan mullistava modulaarinen messuratkaisu, jonka kokonaisuus on täysin räätälöitävissä yrityksenne pienien ja suurien tarpeiden mukaan.

Kun siis ensi kerralla tarvitset apua messuosaston suunnitteluun, ota meihin yhteyttä tai tule käymään toimitiloissamme Pirkkalassa sijaitsevassa showroomissa, jossa pääset näkemään ja kokemaan erilaiset messuosastot tuotteineen konkreettisesti! Muista lisäksi myös lukea näytteilleasettajan muistilista, josta löydät lisätietoa messuille osallistumisesta.

"*" näyttää pakolliset kentät